Vastuunkantaja
Minulla on tapana ottaa vastuunkantajan rooli niissä asioissa joihin ryhdyn ja joissa huomaan että minua tarvitaan. Aloitan taka-alalta, mutta jonkin ajan kuluttua löydän itseni usein vastuuvetäjän roolista.
Näin on tapahtunut niin työelämässä, vapaaehtoisrooleissa kuin politiikassa. Kaupunkipolitiikassa aloitin liikuntajaoston varajäsenenä ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin varapuheenjohdan Helsingin vihreää valtuustoryhmää toimien samalla kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenenä ja lautakunnan vihreän ryhmän vetäjänä. Näiden tehtävien välissä olen myös puheenjohtanut lautakunnan nuorisojaostoa kahden vuoden ajan. Varavaltuutettunakin voi siis saada paljon aikaan! Tavoitteena näissä vaaleissa on kuitenkin nousu varsinaiseksi kaupunginvaltuutetuksi.
Olen nykyisestä roolistani ryhmän varapuheenjohtajana todella otettu ja missionani on ollut tehdä valtuustoryhmän työstä mahdollisimman sujuvaa sekä varmistaa että jokaisella ryhmässämme on yhdenvertainen olo. Yhdessä olemme vaikuttavampia ja saamme ryhmän koko potentiaalin käyttöön.
Kohti kestävämpää elämäntapaa omilla ja yhteisillä valinnoilla
Lukioikäisenä heräsin ajattelemaan maapallon tilaa. Vaihdoin kulkuneuvon skootterista ja autosta julkisiin ja polkupyörään, kannustin perheeni kierrättämään ja omille muutettuani aloin valmistaa kasvisruokia. Olen jatkanut arjessani askel askeleelta entistä kestävämpiin valintoihin tähtäämistä. Haastoin itseni esimerkiksi älä osta mitään -vuoteen 2020, ja ennen lasten syntymää onnistuimme vähentämään taloudessamme sekajätteen määrän vain yhteen pussilliseen. Olen pyytänyt “kasvisproteiini”-kyltin ruokakauppaan sekä vaatinut muovinkeräyksen taloyhtiööni.
Kestävä elämäntapa on ikään kuin peli, jossa voi kehittyä koko ajan paremmaksi ja haastaa ajatteluaan ja toimintamallejaan. Tärkeää on myös löytää itselle sopiva tahti ja pitää huolta omasta jaksamisestaan. Samalla kun haluan kannustaa kaikkia omalla esimerkilläni kestäviin henkilökohtaisiin valintoihin, pyrin vaikuttamaan isoihin linjoihin politiikassa, työpaikalla, sijoitusten ja lahjoitusten kautta sekä järjestöissä, joihin kuulun.
Identiteettinä maailmankansalaisuus
Pienestä pitäen muu maailma on ollut vahvasti läsnä elämässäni. Koulunkäynnin aloitin kansainvälisellä luokalla 5-vuotiaana perheemme asuessa vuoden Israelin ja Libanonin rajalla isäni toimiessa rauhanturvatehtävissä. Kipinä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan syttyi jo silloin YK:n rauhanturvaajien työtä ihmetellessä.
Lukiossa vietin vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa ja seurasin, kun Obama valittiin ensimmäistä kertaa presidentiksi. Ihailin maksuttomia harrastusmahdollisuuksia ja niiden synnyttämää yhteisöllisyyttä, mutta vierastin kaksinaismoralismia ja autoriippuvaista kulutusyhteiskuntaa.
Yliopistossa suuntasin stipendin turvin vaihto-opiskeluun vuoden ajaksi Madagaskarille. Antananarivon yliopistossa opettelin kaksi uutta kieltä ja koin ystävyyttä paikallisten maantieteen opiskelijoiden keskuudessa. Kaupungin kaduilla kohtasin puolestaan köyhyyden synnyttämää turvattomuutta laajemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Opinnäytetyöni käsitteli maailmankansalaisuutta nuorten identiteettinä. Haastattelin kenialaisia vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa viettäneitä nuoria maan pääkaupungissa Nairobissa. Nuorilla oli vahva usko tulevaisuuteen ja siihen, että yhdessä voimme saada aikaan paljon hyvää. On kuitenkin tärkeää huomata, että kaikilla ei tällä hetkellä ole yhtäläisiä lähtökohtia kasvaa maailmankansalaisiksi.