Nina Miettinen

Olen 30-vuotias kestävää tulevaisuutta tavoitteleva maailmankansalainen Helsingistä. Haluan eduskuntaan rakentamaan kestävämpää, avoimempaa ja inhimillistä Suomea ja maailmaa meille kaikille. 

Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja työkseni teen järjestötyötä nuorten harrastusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Lisäksi arkeeni kuuluu vaikuttaminen Helsingin kaupunkipolitiikassa. Valmistuin Helsingin yliopistosta pääaineenani ihmismaantiede. 

Asun kaupungin kerrostalokolmiossa puolisoni ja 17-vuotiaan vaihto-oppilaamme kanssa. Harrastuksiini kuuluu käsinseisonta, ultimate frisbee, työmatkapyöräily ja -rullaluistelu, villasukkien neulominen sekä hyötykasvien kasvattaminen parvekepuutarhassa. Rakastan hitaita ja lämpimiä kesäpäiviä Itämeren rantakallioilla.

Vaikuttamistyö kaupunkipolitiikassa

Kaupunkipolitiikassa olen toiminut kohta kuusi vuotta. Toimin parhaillaan kaupunginvaltuuston varajäsenenä, nuorisojaoston puheenjohtajana, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varajäsenenä sekä kaupungin Urheiluhallit Oy:n hallituksen jäsenenä. Ensimmäiset neljä vuotta toimin Helsingin liikuntajaoston varajäsenenä.

Minua motivoi valtavasti, että näen joka viikko hyviä päätöksiä tehtävän tulevaisuutemme eteen. Kuluvalla valtuustokaudella olen tehnyt aloitteen yhteiskäyttöisten kuormapyörien lisäämisestä sekä ponsiesityksen nuorten harrastustilojen rakentamisen nopeuttamisesta. 

Kaupunginvaltuustossa olen pitänyt puheenvuoroja esimerkiksi ilmastokriisin torjumisesta, autoliikenteen vähentämisestä, edullisten asuntojen merkityksestä sekä kaupungin talousarviosta. Neuvottelimme lisää rahaa mm. eriarvoisuuden ehkäisyyn, kaupungin pienipalkkaisimpien alojen palkankorotuksiin sekä ilmastoystävällisiin ratkaisuihin niin liikenteen, energian kuin luonnonsuojelun saralla. 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa olen tehnyt aloitteen, että kaupungin budjetista varattaisiin lisää rahaa liikuntapaikkojen energiainvestointeihin, jotta tulevaisuudessa esimerkiksi uimahallit ja jäähallit lämpiäisivät ja jäätyisivät kestävämpien energiamuotojen avulla. 

Minulla on kokemusta vaikuttamisesta myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistosta, jossa edustin vihreää ryhmää kahden kauden ajan, sekä useamman eri järjestön hallituksista. 

Kohti kestävämpää elämäntapaa omilla ja yhteisillä valinnoilla

Lukioikäisenä heräsin ajattelemaan maapallon tilaa. Vaihdoin kulkuneuvon skootterista ja autosta julkisiin ja polkupyörään, kannustin perheeni kierrättämään ja omille muutettuani aloin valmistaa kasvisruokia. Olen jatkanut arjessani askel askeleelta entistä kestävämpiin valintoihin tähtäämistä. Haastoin itseni esimerkiksi älä osta mitään -vuoteen 2020, ja viime vuonna onnistuimme vähentämään taloudessamme sekajätteen määrän vain yhteen pussilliseen. Olen pyytänyt “kasvisproteiini”-kyltin ruokakauppaan sekä vaatinut muovinkeräyksen taloyhtiööni.

Kestävä elämäntapa on ikään kuin peli, jossa voi kehittyä koko ajan paremmaksi ja haastaa ajatteluaan ja toimintamallejaan. Samalla kun haluan kannustaa kaikkia omalla esimerkilläni kestäviin henkilökohtaisiin valintoihin, pyrin vaikuttamaan isoihin linjoihin politiikassa, työpaikalla, sijoitusten ja lahjoitusten kautta sekä järjestöissä, joihin kuulun.

Identiteettinä maailmankansalaisuus

Pienestä pitäen muu maailma on ollut vahvasti läsnä elämässäni. Koulunkäynnin aloitin kansainvälisellä luokalla 5-vuotiaana perheemme asuessa vuoden Israelissa. Kipinä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan syttyi jo silloin rauhanturvaajien työtä ihmetellessä.

Lukiossa vietin vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa ja seurasin, kun Obama valittiin ensimmäistä kertaa presidentiksi. Ihailin maksuttomia harrastusmahdollisuuksia ja niiden synnyttämää yhteisöllisyyttä, mutta vierastin kaksinaismoralismia ja autoriippuvaista kulutusyhteiskuntaa.

Yliopistossa suuntasin stipendin turvin vaihto-opiskeluun vuoden ajaksi Madagaskarille. Antananarivon yliopistossa opettelin kaksi uutta kieltä ja koin ystävyyttä paikallisten maantieteen opiskelijoiden keskuudessa. Kaupungin kaduilla kohtasin puolestaan köyhyyden synnyttämää turvattomuutta laajemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Opinnäytetyöni käsitteli maailmankansalaisuutta nuorten identiteettinä. Haastattelin kenialaisia vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa viettäneitä nuoria maan pääkaupungissa Nairobissa. Nuorilla oli vahva usko tulevaisuuteen ja siihen, että yhdessä voimme saada aikaan paljon hyvää. On kuitenkin tärkeää huomata, että kaikilla ei tällä hetkellä ole yhtäläisiä lähtökohtia kasvaa maailmankansalaisiksi.